Keravan Ratsastuskoulu
Keravan Ratsastuskoulu aloitti toimintansa Harriet ja Jukka-Pekka Leskisen toimesta ja omistamana vuonna 1975. Simo Leppäsen omistukseen ratsastuskoulu siirtyi 1995. Alusta alkaen ratsastuskoulun toiminnassa on ollut aktiivisesti mukana oma ratsastusseura (Keravan Ratsastusseura), joka järjestää vuosittain useita kilpailuja seura-kansainvälisellä tasolla koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa.
ravan Ratsastuskoulu on Suomen Ratsastajain Liiton hyväksymä ratsastuskoulu, joka sijaitsee idyllisellä ja rauhallisella paikalla Ahjossa, hyvin kulkuyhteyksien varrella. Tallissa asuu n.30 hevosta, joista suurin osa on opetuskäytössä. Opetushevosemme ovat kaikentasoisia: nuoremmista hevosista osaaviin konkareihin. Kaikki hevoset ovat koulutustasoltaan helppoB-vaativa/re100-130cm -tasoisia. Ratsastuskoulutoiminnan lisäksi tarjoamme tallipaikkoja yksityishevosille täysihoidolla.
Alueella on kaksi tallirakennusta: niin sanottu ratsastuskoulutalli ja ulkotalli. Hevosilla on käytössään kymmenen tarhaa ja lisäksi kahdeksan hehtaarin laidunalue. Laidunalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kansainväliset mitat täyttävä maastoesterata, jota myös taitavimmat oppilaat pääsevät hyödyntämään. Käytössämme on myös kahvion ja katsomon sisältävä maneesi (22x76m) ja kaksi hyväpohjaista kenttää (50x80m ja 22x60m).
Ratsastustunteja järjestetään maantaista perjantaihin klo 17-21 sekä lauantaisin klo 10-14. Ryhmiä on kaikentasoisille alkeista valmennusryhmiin. Hevos- ja ponitunnit pyörivät samanaikaisesti eri alueilla. Oppilaat pääsevät myös kilpailemaan hevosillamme.
Pääopettajanamme toimii Master-tutkinnon suorittanut Essi Horttanainen. Hevostunneilla ratsastetaan max. 5 oppilaan pienryhmissä, jotta opetus olisi mahdollisimman yksilöllistä. Lauantain hevostuntien opettaja on Maria Riskilä. Poniopettajamme on Tia Kunnas. Ryhmäkoko ponitunneilla on max. 7 oppilasta.
Tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulun kanssa toimii myös vuonna 1975 perustettu Keravan Ratsastusseura. Vuodesta 2004 alkaen seura on järjestänyt vuosittain kansallisen tai kansainvälisen tason kenttäratsastuskilpailuja (mm. PM 2010 ja 2014, sekä lukuisia SM-kilpailuita).